|
|
|||||||||||||||||||||||||||||||||
|
12.01.2011 - 13:36
? No näinpä tuntuu että on. Meikäläisen osalta elämä ja bloggailu siirtyy tästä lähtien uudelle alustalle eli Bloggeriin. Vuodatuksen käyttis ja kaiken maailman pakkomainokset tuolla alapellissä rupesivat korpeemaan jo aikaa sitten, joten on aika kokeilla jotain muuta. Ei nyt kuitenkaan sanota "SORONOO" vaan homma ja meikäläisen luokattomat jauhannat jatkuvat tästä lähtien Bloggerissa;
Sukset Jalassa Sinne Tänne (vol.2) -blogissa Hypätkäähän ylläolevasta linkistä sinne! Siirtelen sinne vanhoja postauksia pikku hiljaa, mutten kaikkia - eli jäävät tänne immeisten ihmeteltäväksi siis. uus blogi löytyy myös Blogilistasta päivittyviä seuraileville TÄSTÄ!
...ei muuta ku jatketaan muualla - KIITOSH!
Kategoriat:
fiilikset
, virittelyä ja välinepuheita
18.11.2010 - 13:09
Tästä se lähtee - Pekka Poutakin lupas "jumalattomasti" lunta nyt ja "pirullisen" kylmää keliä ensviikolle - kyllä kelpaa! Ainii, uusilla suksilla saatetaan päästä lumille vasta lähempänä joulua. Tosin kyllä mäkeä vielä nykyisilläkin vehkeillä himottaa laskea. Sen lisäksi on tuossa vielä hankinnan alla nahkamonhot ja jotku vanhankoulun tellusiteet suikkapuikkoihin kiinnitettäväksi - meinaan on varmaan hyvää laskureeniä tasapainoilla tolla setupilla jäisiä talman rännejä.
^tänä aamuna. Jos jollakulla muuten on nurkissa joko rotanloukkuja tai tosi edullisia kaapelisiteitä niin laittakkee sähköpostia niin ostan pois. Tietysti nahkasia monojakin voi tarjota - sopiva koko bout 42-43.
02.11.2010 - 20:51
...voi kaivaa laskugledjut varastosta, viritellä kammeran jalustalle ja vähän fotoshoppailla... ...dorkaa touhua joo - tiedetään. Siistiä muuten päästä tulevana vkl:na käväsemään skiiexpoille, hypistellä vermeitä, mahdollisesti hankkia jotain turhaa ja haistella tulevaa laskukautta.
30.09.2010 - 12:03
ZAH! ...juu kämmenpohjat rupee kokolailla hikoileen. Rapakon takaa kuuluu kummia ja Draken powderworksit lähettelee sen mukaisia viestejä, että sukset ovat jo pian matkalla kohti kotosuomea! Eilen täpinöissäni irrottelin siteet valmiiksi edellisistä menopeleistä odottamaan Wailereita - kylmätyypit pitää päästä ottamaan HETI-HETI! Aika jännät fiilinkit on ennen kuin noilla pääsee mäkeen koittamaan onnea, että minkälaiset sivakat on kyseessä - siis telemarkkina. Googlella löytyy vaikka ja kuinka paljon knoppia miten suksi toimii AT:lla vedettäessä (ja juttujen mukaan toimiikin hienosti joka paikassa), mutta kyykyttely kokemuksia ei toistaseks tunnu löytyvän mistää. Maltan kuitennii luottavaisin mielin odotella ensilaskuja, koska speksien mukaan huolimatta täydestä rokkerista, kyseessä pitäisi olla melkoisen vakaat pelit myös kovalle alustalle perinteisen camperin ja melko tiukan (16m) kääntösäteen ansiosta. Ovatpahan nuo kansainväliset sivakkalehdetkin mehustelleen suksia tämän syksyn suksitesteissä sekä ostajan oppaissa. Omat kopiot tulevat jalkaan 190cm mittaisena, joten pituudesta ei pitäisi ainakaan jäädä ominaisuudet vajaaksi!? Alla vähä speksiä sivakoista:
EDIT; ja suken mitat noin niinku perinteisellä metodilla ilmotettuna o: 141/112/128
^Tommoset suikat^ (kuva: DPS SKIS) Toinen kammenpohjien kosteuttaja sekä levottomien jalkojen aiheuttaja uusien suksien ja aamupakkasten lisäkis lienee tällä hetkellä Tammikuun puolenvälin tienoolle varatut lennot Müncheniin, josta tarkoituksena on suorittaa ns. road-trip via vuokra-autolla 9pv:n ajan ympäri alppeja. Toistaiseksi reissuryhmällä ei vielä ole mitään tarkempaa suunnitelmaa matkan varalle kuin että lennot on lunastettu ja auto vuokrataan - "rest is random" - lumitilanteen mukaan siis. Kaipa sitä sitten vielä näiden jo suunniteltujen reissujen lisäksi jotain täytyy kehitellä vaikkapa maaliskuulle?!
Talvifantaaasiat sikseen ja pari sanaa taas fotailusta pitkästä aikaa. Kävinpä nimittäin räpsimässä vähän fotoja ystävilleni heidän agilitytouhuistaan. Mokomaa hommaa en sen enempiä tunne, saatika ole koskaan kohdistanut laisinkaan mielenkiintoa hyppiviä koiria kohtaan, mutta mielenkiintosta tuohua silti koiran radalla juoksuttelu on. Varsinkin kun kyseessä on Bordercollie, jonkalaiselle kikkailijalle eip taida normi aamu- ja iltakusilenkit riittää energian hukkaamiseksi. Ihan hauskoja fotoja tuli syksyisen sunnuntain ratoksi tarttumaan kennolle, mutta sanotaanko näin, että D80:n nopeus/hitaus alkaa tällaisissa tilanteissa korpeemaan ankarasti.... Koira kun juoksee "tuhatta ja sataa" eikä laukusta löydy mitään hyvää pitkää putkea, jolla salamannopeat liikket olisi pikkasen iisimpi hahmottaa etäämmältä. Niimpä Ruohosen poika yritti munat turpeessa ajoittaa laukasimen painamisen metrin päästä viuhahtavan koiran kohdalla ja toivoa parasta kun Niikkoni yrittää väkisin napata bouttiarallaa muutman kuva sekunnissa - sen sijaan hieman modernimmalla / edistyneemmällä rungolla voisi vaan antaa kameran räpättää ja valkatata välistä parhaimmat ruudut. Eipä siinä, nykyään omaan kissamaiset refleksit - kiitos koiramaisuuksien. Alla parit ruudut;
Tällälailla....^
03.09.2010 - 14:38
Nojoo... Tuli tossa vähän vahingossa rauhallisen työpäivän lomassa varattua lennot Hki-Zürich-Hki eteläsuomen hiihtolomaviikon aikaan eli kasi-viikolle. Nytpä siis mieltä askarruttaa nottamikä olisi oiva paikka lähteä sivakoimaan rinteitä alpeille?! Uusi haaste siis... Armaan paremman puoliskoni kanssa kun matkaan ollaan lähdössä, niin saavat piipperit ja putikat jäädä viikon reissulla taka-alalle (rinteen vierustoja lukuunottamatta) ja näiden sijaan keskittyminen on siis kohdistettavissa mukavan leppoisaan rinteiden lojotukseen, rauhalliseen meininkiin ja syömiseen sekä juomiseen. Niin ja voihan siinä sivussa nautiskella myös vuorista!? Alustavasti tässä olen mietiskellyt ehkäpä ykköskohteeksi Davosia ja kakkosen Zermattia. Molempainen keskus kun sijaitsee kohtalaisen stogematkan päässä Zürichistä ja käsittävät käsittääkseni ihan hyviä rinteitä. Kirjoittelen tätä suunnittelujujutsua tässä julkisesti ehkäpä vähän senkin takia, että jos ja kun joku paikalle sattunut alppikauris omaa hyviä mielipiteitä tai ehdotuksia hyvästä RINNEhiihtokeskuksesta Sveitsin maalta ja junayhteyksien päästä Zürichistä niin olisin hyvin-hyvin mielissäni ehdotuksista. Niin ja tietty majoitusvikitkin ovat aina tervetulleita. Toistaseksi ei vielä taida edes olla kovin kova kiire kohteen valinnan suhteen kun syksykin on vasta aluillaan. Eipäs tässä kummempia, turha tässä vielä mitään alamäkifantasioita on maalailla seinille, kun viikonloppuna mennään vielä pelailemaan kolopalloa ja tuskailemaan golf-jumalten päähänpistoja...
PUTTAAPUTTAA!!!!
05.08.2010 - 16:00
! Yhdysvaltain kaks-viikkosesta ja kesälomasta on jo vieraannuttu ja duunin makuunkin päästy jo toista viikkoa, joten meinasinpa vielä palata Ameriikkaan ja selostella meitin koko reissua vielä vähän tarkemmin, jos jotakuta kiinnostaa ja halajaa lisäinfoa. Ajattelin tohon alle läimiä kasan kuvatuksia ja vähän knoppia, että mikä ol' meininki. Alla ny ensteks New Yorkin viikon meininkiä ja alempana enempi rantalotkotteluun sortuneen Miamin touhuja.
1. päivä ja aamutuimaan Empire State buildingin katselmustasanne. Voinen suositella suuresti menemistä heti päivän ensimmäisenä ohjelmanumerona tuonne, koska jonottamaan joutuu niin lipunmyyntiin, turvatarkastukseen ja pariin hissiinkin. Taidettiin itte olla joskus 10AM hujakoilla ja jonot olivat melko inhimilliset joka paikaa - New York -passilla pääsee muuten lipunmyyntijonon ohi suoriltaan sisälle.
Times Square, tuli joka päivä poikettua tuosta kun johonkin oltiin matkalla. Aika iso osa kadusta, varsinkin Broadwaylla on omistettu kevyelle liikenteelle ja jalkapatikoinnille. Ahistusta saattaapi ihmismassat aiheuttaa illansuussa joskus kutosen jälkeen ja varsinkin viikonloppuna. Sapuska on vähän tyyriimpää ravintoloissa juuri Times Squaren kohdilla, eli mättömesta kannattaa valkata vähän etäämmältä.
Brooklyn Bridgeä Brooklyniin. Hyvä kävelysetti jolloin näkee East riverin yllä kivasti joka suuntaan komeita maisemia ja liikuntaakin tuloo harrastettua. Edestakasin matkaa käppäillessä taitaa tulla joku 3-4km kun käy pyörähtämässä Brooklynin puolella ja jättää metrolla takaisin ajelun laiskemmille. Keskellä siltaa siis kulkee näppärä lankuista bygätty jolkottelu- ja fillarointibaana.
Madame Tussaudsin vahanäyttely. Tää taitaa olla aika ajantäytekamaa. Ihan hauskaa napsia hölmöjä valokuvia vahaukoista, mutta osa hahmoista oli kyllä yllättävän "huonosti" tehty, vaikka paikka onkin kovin kuuluisa. NY passilla tännekin pääsee ja vielä jonon ohi, tosin ite käytiin illalla pyörähtämässä joskus 7-8 aikaan, jolloin ihmisiä oli liikkeellä todella vähän.
Vapauden patsas ja Ellis island immigration museo. Tää settihän on melko "pakollinen", ellei tyydy tutkailemaan vapauden patsasta ainoastaan ohi kulkevasta lautasta. Botskilla lähdetään Manhattanin eteläpäästä Battery parkista (alin kuva), jossa ensin jonotellaan lippua (ellei omaa NY passia) ja sen jälkeen jonotellaan turvatarkastukseen oikeen urakalla. Oltiin täälläkin jo aamupäivästä, mutta jonoa oli jo tuolloin aika paljon eli jonottamatta ei tuonne pääse. Venho kulkee siis tuosta puistosta patsaalle eli Liberty Islandille ja maissa pääsee käppäilemään ympäri saarta ja ihmettelemään miten se ranskatar oikein seisoo. Jos välttämäti haluaa päästä ihan patsaan jalkojen juureen, tulee matkailijan varata pari päivää aikasemmin etukäteen moinen visiitti ja jos oikein sattuu hurjalle päälle ja meinaa kiivetä patsaan kruunuun, niin aika pitää varata suurinpiirtein ½-vuotta aikaisemmin!!!! Meillä jäi kiipeily väliin siis. Patsaan ihastelun jälkeen lautalla pääsee joko suoraan takaisin Manhattanille tai voi hypätä kyydistä Ellis Islandin maahanmuuttomuseon laiturissa, jonne aikoinaan ovat kaikki euroopasta saapuneet laivat pudottaneet onnenonkijat odottelemaan green-cardia. Museosta löyty aikalailla suomikamaa ja saattoipa siellä olla jopa jotain haisuja omista sukulaisistakin?!
Metro, hyvä tapa liikkua joka paikkaan, eikä ole hinnalla pilattua matkustusta varsinkin sarjalipulla liikuskellessa. Itse tosin suosittelen käppäilyä, koska silloin näkee enemmän. Helteen oli tunneleissa tai asemilla aika hemmetin tukalaa, mutta junista löyty ilmastointi - niin ja kannattaa aina kattoa mihin istuu ja että onko penkki siisti!
Wall Street - eipä ihmeempiä, enempi turisteja ku liikemiehiä.
Central Park Zoo. Melko pieni, tai siis kompakti eläintarha heti keskuspuiston eteläpäässä. Muutama tunti vierähtää kummasti kattellessa jääkarhun ja pingviinien toilailuja sekä merileijonien kikkailua. Pääsylipun hinnasta ei jäänyt mitään muistikuvaa kun NY passilla tuonnekin pääsi - kannattaa kuitennii käydä!
NBC Studiot ja Rockefeller Center. Molempainen aktiviteetti tai nähtävyys kuuluu myös NY passiin, eli maisemien ihailu Rockefellerin talon yläkerrasta (Top of the rock) ja vierailukierros NBC:n studioille, jossa Saturday night livea ja Conaniakin on kuvattu. Top of the Rockin maisemat ovat oikeastaan paremmat kuin empire staten, koska sieltä näkyy pidemmälle keskuspuiston suuntaa ja vastaavasti myös etelään eikä muut talot ole pilaamassa maisemia - jonokin on rutkasti lyhyempi kuin ES:aan. NBC studioiden kierros kesti jonkun tunnin pari ja istuskelemaan pääsi vaikka mihin lavasteisiin, ihan mielenkiintoinen muttei mikään maailmaa järisyttävä kokemus, eikä saanut valokuvata (ylläri).
Luonnon tieteellinen museo, toimii ku junan vessa. Neljä kerrosta täynnä dinasaurusten luita ja kaiken maailman kippoja ja kappoja sekä eläimiä. Helposti heilahtaa melkein koko päivä tutkiessa kaikenmoista, jos vaan kärsivällisyys ja jalat kestää. Isojakaan jonoja ei parane peljästyä ovella, koska paikka vetää aika hemmetisti kööriä sisuksiinsa - NY passilla pääsee taas jonojen ohi sisälle.
USS Intrepid Air, Space & Sea museum. Jos vain sattuu napostelemaan yhtään ameriikkalaisten sotakoneet, niin tuolta löytyy jos jonkinmoista värkkiä. Parissa sodassakin palvellut ja muutaman kamikaze-lentäjän aiheuttamaa kipiää ottanut lentotukialus on syönyt sisuksiinsa helikoppereita ja hävittäjiä vinon pinon ja Hudson joen rantaan on samaan kaijaan kiinnitetty näiden herkkujen lisäksi vielä sukellusvenho Growler ja British Airwaysin yliääniflygari Concorde. Lievälle lentskarifriikille, kuten meikäläiselle ajanvietettä riittää helposti muutamaksi tunniksi, jonottamaan joutuu suurella todennäkösyydellä sukelluvenhoon, jonne siis päästetään 10min välein parikymmentä ukkelia ja akkelia seikkailemaan. Sisälle museoon eli alueelle pääsee taas NY passilla ja jonon ohi.
Kokonaista kuvaa bussilla. Parikin bussifirmaa järjestää ympäri New Yorkia sightseeing bussiajeluita, joista meikäläiset valkkas Grey Linen punaset bussit. 48 tunnin lipulla pääsee rajoittamattoman määrän ajelemaan busseilla "hop on - hop off" meiningillä ympäri Manhattania ja Brooklynia. Lippu kustansi muistaakseni viitisen kymppiä (NY passin suomalla alennuksella) ja jokaisessa dösässä knoppitietoa korviin tarjoilee aina opas, joiden jutut olivat välillä sen verran hulvattomia, että käytiin samoilla rundeilla pariinkin otteeseen. Reittejä taisi olla Uptown, Downtown, Brooklyn ja erillinen Nightloop - ja dösät siis pudottelivat porukkaa eri nähtävyyksien edustoilla ja vastaavasti kyytiin pääsi takaisin samassa paikassa. Sen verran kannattaa doubledekkerin katolla malttaa, ettei päätään parane vauhdissa nostaa tahi muuten lähtee henki. Fotoissa yllä, Broadway & 6th Avenue, Flatiron building, Manhattan bridge ja Grand central terminal & Chrysler building.
Central park tsygäillen. Kävellen hommaa olisi koko päiväks, eikä ikinä tiedä mitä hessuja metsät ja pusikot sisäänsä kätkee, joten helpointa tapaa ison keskuspuiston tutustumiseen tarjoaa lukuisat fillareiden vuokrauspömpelit siellä-täällä. NY passilla sai eräästä puljusta fillarin 3 tunniksi alle ilman ylimääräisiä maksuja (ellei vuokraa pottaa tms. turvavälineitä tai lukkoa). Kolme timmaa hurahtaa fillarinkin selässä melko nopsakkaan puistoa kartoittaessa.
South Beach. Monihan ei välttämäti tiedä, että Miami Beach ei olekaan samaa kaupunkia kuin itse mantereella sijaitseva Miami - no nyt tietää. Elikkästen suurinosa hotelleista ja muista lomahärpäkkeistä sijaitsee juurikin Miami Beachilla, joka on pitkä "saarikaistale" ite Miamin ja Atlantin valtameren välissä. South Beach luonnollisesti sijaitsee Miami Beachin eteläosassa, jossa myökin majoituimme sekä elelimme. Eteläosaan sijoittuu muutenkin Miami Vicesta ja monista leffoista tutut Art Deco talot sekä miamin pimppirallin ykköskatu eli Ocean Drive. Julkista liikennettä ei Miamissa oikein ole paikallista bussilenkkiä lukuunottamatta, joten jos oikein kovasti meinaa olla liikkeessä isommalla säteellä niin vuokra-auto taitaa olla ainoa fiksu vaihtoehto. Meillä menohalut rajoittuivat sen verran pieniksi, että tarpeen täyttivät hotellin respasta varatut kohtuuhintaiset "reissupaketit" sinne sun tänne.
Everglades. James Bondistakin tuttu suoalue (oikeasti siis joki) on melkeinpä pakollinen paikka tutustua ilmaveneilyyn, alligaattoreihin sekä kaikenmaailman myrkyllisiin eläimiin. 50 $ hintaan per lärvi pääsee bussikyydillä Miamin kaupungin ulkopuolella sijaitsevaan (on varmaan muitakin paikkoja) Everglades Safari Parkiin, jossa harjoitetaan kaikenmoista suoaktiviteettia. Miamiinkin olisi myyty jonkinmoista passia, mutta itse ei tullut sen enempiä tutustuttua moiseen koska ajatuksena ei ollut sinkoilla ison omenan tapaan paikasta toiseen koko viikkoa ja muutoinkin Key Westit ja Orlandon keikat olisivat vaatineet ihan liikaa aikaa pelkkään matkustamiseen. Alligaattorit siistejä!
Veneily. NYC:ssa kun katteltiin paikkoja bussilla, niin Miamissa homman voi hoitaa veneellä... Tosin itse napattiin eräs kaunis päivä paikalliselta sightseeing firmalta paketti, jossa alkupäivä pörrättiin pikkubussilla ympäri Miamin aluetta kiertäen Pikku Havanat, coral Gablesit, Coconut Grovet ja muut kaupunginosat ja bussittelun jälkeen ajeltiin ympäri Biscayne bayta pienellä laivalla ihmettelemässä rikkaiden ja kuuluisuuksien asumuksia ja muutakin ympäristöä. Keikka kustansi bouttiaralla 40-50 $ per lärvä ja kannattaa varautua melkoisella aksentilla popottavaan oppaaseen. Yllä fotoloissa seinämaalauksia Pikku Havanasta ja Miami Heatin kotiareena keskustasta.
Reissaamisen ajankohta varsinkin Miamiin ja vissiin Floridaan yleensä kannattaa kiinnittää pikkasen huomiota, koska juurikin näihin aikoihin loppukesestä alkaa noilla leveysasteilla hurrikaanikausi ja lomasta saattaakin tulla seikkailu. Meidän reissulla jo heinäkuun puolenvälin aikaan saatiin seurata myräköiden syntymistä telkkarista ja New Yorkista lennettäessä Miamiin lentomme olikin rutkasti myöhässä rajujen ukkosmyrskyjen takia. New Yorkissa sen sijaan heinäkuu taitaa olla joka kesä melko kuumaa ja kosteaa, joten viileempää hamuavien kannaattaakin reissunsa suunnitella alkukesään tms. Koko 2 viikkoisen reissun aikana ei lämpömittari tainnut kertaakaan painua edes yöaikaan alle 30 celsiuksen - eli tarkeni. AMERIIKASSA jumala pelastaa ja kaikki on suurta - sinne siis. Uudelle mantereelle pitänee kylä vielä joku päivä palata ja olisihan se siistiä päästä sitä kuuluisaa putikkaakin pöllyyttämään.
23.07.2010 - 22:15
Himas. Huhhuh, kun ol reissu. Ameriikka, tai no New York ja Miami olivat juur sellaisia paikkoja kuin mitä telkkari ja kaikki muut tuutit antavat ymmärtää, kaikki on suurta ja mahtavaa. Eipä sen puoleen, kyllä ameriikan-meiningissä on paljon ärsyttäviä asioitakin, kuten ainaiset verot ja tipit kaikkeen mitä ostaa tai maksaa yms. Miamista ei tullut postailtua mitään tänne, eikä kyllä muuallekaan (fb ja flikkeri) kun hotellin (tai siis naapurihotellin) netti ei jostain syystä antanut uppia kuvia laisinkaan, täyttämään mitään lomakkeita tai postaamaan mitään juttuja mihinkään, joten pistetään nyt tähän muutamat fotoloiset Floridan suomaalta alemmas. Reissu meni meitin osalta tosi hyvin, eikä mitään isompia vastoinkäymisiä tullut eteen. Mitä nyt viimeisenä iltana bout 10 aikaa illalla kattelin, että lento Miamista JFK:lle new yorkiin on peruttu ja paikkaava lento lähtee vasta iltapäivällä, joten lennot kotiin New Yorkista menisivät sivusuun. Joten siinä sitten pikku kaljoissa oli varsin kiva soitella Delta airlinesin asiakaspalveluun ja yrittää sumplia jotain korvaavaa tilalle, jottei köyhdytä yht'äkkiä muutamalla tonnilla kotiin tultaessa. Homma lutviintuikin 1,5h puhelimessa roikkumisen jälkeen siten, että kotimatka taittui 24 tunnissa, ja lennettiin Miami-Atlanta-New York-Amsterdam-Helsinki, eli ihan riittävästi eikä ylim. rahaakaan mennyt laisinkaa (ei rumbasta huolimatta Helsinki-Vantaalla jääty kaipaamaan kuin toista laukkua) - loppu hyvin kaikki hyvin siis... Aikaerosta on taas saanut tapella oikeen urakalla pois, koska tietyllä laskentamallilla jäi siinä lentomatkoja järkkäillessä ja lentäessä nukkumatta pari yötä ja siihen vielä 7h aikaerot päälle ja avot. Pistän tohon alle vielä muutamat kuvat New Yorkistakin, koska kyseinen kaupunki on vaan älytön helmi valokuvauksesta innostuneille ihmisille ja suosittelen sitä kyllä joka jantterille. Välillä oikein teki pahaa kun oli juur tuikannu kameran reppuun vaikkapa 10minuutiksi ja heti edessä on ikuistamisen arvoista tavaraa tai maisemaa. Laskeskelinkin tuossa, että kuvien lukumäärä pelkästään NY:stä on joku 1200 kpl, joista puolet on vielä RAW-muodossa - nyt on sellanen ~350 käyty lightroomissa läpi - Miamista vastaava määrä on onneksi vaan joku 400 kuvaa. Mutta pidemmittä kirjoituksitta, alla melko siltapainotteinen NY- ja Miami kuvaralli;
Brooklyn Bridgellä takaisin kohti Mahattania
Remonttiukot korjailee ja huoltaa New Yorkin vanhinta siltaa.
Motskari-pollarit times Squarella drive by:na kuvattu
70-300mm:llä Empire State buildingin katolta
Kaikki pois, paitsi punanen - flygari (meikäläisen lemppari mastasta) USS Intrepidilla
Melko kliseinen mv-katukyltti otos, mutta pakkohan se oli ottaa...
Pyhän Johnnyn katedraali, pömpelihän on jäänyt pahasti vaiheeseen aikoinaan vaikkakin on maailman suurimpia katedraaleja.
Manhattan Bridge Brooklynista kuvattuna.
Tää on jostain Sohosta/Nohosta/tms. Houstonin nurkilta. Sitten Miamista kuvia.
Suoth Beach meikäoisten hotellin kohdilta. Jos joku on menoillaan South Beachille niin suosittelen hyvää hinta/laatusuhdetta omaavaa Hotelli Richmondia.
Ocean Drive ja Miami Vice maininki
Annin jalanjäljet south beachilla
Ilmavene kyytiä Evergladesin suolla (joka on siis oikeasti joki)
Klisee, mutta MUST!
Parit erillaiset valvojan kopit. Kahta samanlaista koppia ei löydy, vaan south beachin valvojan pömpelit ovat kaik ns. Art Deco tyyliin stailatut. (anni kuvas)
Meikäläinen ja Forrest Gumpin suklaat, laukku ja lenkkarit. (anni kuvas)
Anni lompsii South Beachilla vimosena iltana auringonlaskun aikaan.
Tony Montanan vimonen tulitaistelu käytiin tuossa kartanossa.
Pikku Kuuban, eli Little Havanan seesteistä meininkiä - Sikaarilikkeen omistaja kessulla ja yli 65vuotiaiden dominokerho kokoontuu... joka ilta.
Meikäinen ja Snappy Evergladeseilla - tommonen pari vuotias alligaattori pitäis saada kotio. (anni kuvas)
Miami Ink (teeveestä tuttu) - ite en oo tatuointi miehiä.
Downtown Miami Biscayne Baylta kuvattuna.
Hotellimme takapiha, uikkailuallas ja jakutssi - muistutan "Richmond"
Paikallista exstremeurheilua, meinaa tulla kolari tossa... Kyllä ihan perus surffiaaltojakin olis ollu vaikka muille jakaa.
14.07.2010 - 01:34
jummi-jammi. Eli siis jumissa ollaan tällä hetkellä JFK:n lentskarikentällä ja odotellaan että itärannikon päällä pyörivä ukkosmyräkkä häviää ja tällä hetkellä arvottu lähtöaika toteutuu (tällä hetkellä sen 8h myöhässä) ja päästään matkaan. Jotenka tähän väliin voi vähän pistää knoppia New Yorkista, tai lähinnä miten meikäläiset reissuun valmistautu ja mitä oli mielessä. Ison Omenan nähtävyyden oli meille ehkä se kaikista kiinnostavin jujutsu reissussa, joten tilattiin jo kotosuomessa molemmille 7vrk:n New York Passit, joille tuli hintaa sen ~170$ per lärvi ja jotka noukitaan times squaren Planet Hallywoodista ja aktivoituvat ensimmäisestä käyttökerrasta. Kortin mukana tuli hyvä opaskirjanen kaupungista ja kohteista joissa passi siis käy. Kokonaisuutenaan tuolla passilla pääsee 55 nähtävyyteen sisälle ja vielä suurimpaan osaan ns. fast trackina eli jonon ohi. Hintaan kuuluvien kohteiden lisäksi kortilla sai jos jonkinmoisia alennuksia mm.bussiajeluista. Hintaan sisätyvät systeemit ovat siis kaikki ns. must-see mestoja ja näiden lisäksi listalta löytyy fillarin vuokraamiset sun muut... Viikon aikana laskettiin, että per pää säästöä tuli sen suurinpiirtein 100$ + jonotusajat kaupanpäälle, että ehtii enemmän. Suosittelenpa siis kaikille, ja passeja oli siis lyhyemmillekin ajoille tarjolla.... Kulkeminen nykhenissä sujuu luonnollisesti helpoiten metrolla, mutta kyllä meikäinen suosittelee kovasti omia jalkoja liikkumiseen, jolloin näkee paljon enemmän kaikkea uutta ja kummallista ja pääsee samalla kuuntelemaan paikallisten omituisia kommentteja ja kuittailuja vastaantullessa - parit kommentit tuli aika puskista itellekin. Metrohommista nyt voi sen verran mainitella, että missä muualla maailmassa pääsen n.2€:n hintaan matkustamaan parhaimmillaan sen 35 mailia, eli jonkun rielut 50 kilsaa yhteen suuntaan kellonympäri?
Nyyjorkissa oli niin muukaavaa... Eltonin Johnnikin oli siellä.
13.07.2010 - 02:43
Central & Central.... Juupajoo, vimonen kokonainen päivä nyyjorkissa ja ainoa jolle ei oikeastaan ollut sen suurempia suunnitelmia. Jotenka päätettiin napata fillarit 3h vuokralle ja käydä kiertämässä Central parkkia ja tutkimassa Strowberry fieldsit ja liisat ihmemaassa läpite. On muuten varsin oiva tapa kiertää konkelilla puistoa ja jopa Harlemin päässä voi käydä kurkkimassa josko uskaltaa ylittää 110th streetin kuten laulussakin hoilataan - fillarilla pääsee nääs röystäjää kovaa karkuun tms. Käytiinpä fillaroinnin lisäksi jaagailemassa nähtävyyksiä vähän enemmän itäpuolella kaupunkia ja niistä kameralle talentui mm. Grand Central Terminal, eli iiisooo rautatieasema (lue metro-) keskellä Manhattania. Huomenna ryhmä A&A hyppää puikkoon ja päätyy eläkeläisten harmiksi Panttereiden ja Taikuuden osavaltioon, eli Floridaan ja Miami Beachille - Suoth Beachin rantsussa vartoilee hiekkarannan kyljessä art-deco hotelli väsyneitä suurkaupungin kokijoita...
Osaa se ajaa yhdelläkin kädellä... UUUH!
Osaa se ajaa jopa melko hiljaa valokuvaa varten... UUUH!
Aseman kello ja - täällä niin "harvinainen" tähtilippu.
12.07.2010 - 05:56
TÄDDÄTÄÄÄ!!! Uss Intrepid ja isosta pojasta tulee melko nopeesti taas pikku poika. Toisessa maailman sodassa, kylmässä ja Vietnamin sodassa palvellut lentotukialus, aikoinaan kaksinkertaisella äänennopeudella Atlanttia ylitellyt Concorde ja eläkkeelle siirretty ydinohjuksia kantava sukellusvene Growler saavat kummasti itse kustakin kuorittua kuolaa suupielistä valuttavan pikku pojan - meikäläisestä ainakin. Jo Intrepid itessään kätkee sisuksiinsa ja kannelleen ison läjän lentovekottimia, joita meikäläinenkin on naskali (ja vähän isompanakin) liimaillut kasaan pikku näpräilyn puutteessa. Massatuhoaseisen ihailun lisäksi istuttiin loppupäivä sightseeing-dösässä ihailemassa New Yorkia kokonaisuutena, johon sisältyi koko Mahattanin saari ja iso pätkä Brooklynia. Oli ihan siistiä päästä tsiigaamaan mm. Harlemia, jonne nyt ei välttämättä muuten kannata kamera kaulassa mennä kikkailemaan ja kyselemään ohjeita.
USS Intrepidin kannella vispilä.
Tällä sitä lennettiin Top Gunissakin - tuli hyvin kuittia muuten t-paidasta...
New York's finest - on two wheels.
Guggenheimin museo - eipä käyty sisällä ei.
Downtown ja hyökkäävä härkä (sekä isot nyytit). Ja minä mokoma etin tätä komistusta aikasemmin Wall Streetiltä, turhaan.
11.07.2010 - 15:23
BANG! Olipahan dramaattinen herätys tuossa eilis aamuna kävellessä kohti ammupala dineria. Ravintolan edessä makas verisen lakanan alla ihminen, jota ilmeisesti oli ammuttu päähän tms. Jäipä aamupalat siinä syötyä kun koko jalkakäytävä oli eristetty crimescene-teipillä ja samalla vähän rakoili lukemattomien poliisien tuoma turvallisuuden tunne. Murhan lisäksi tuli nähtyä American museum of natural history Central parkin kupeessa ja siellähän heilahti melkeen koko päivä.
"Gumgum for Dumdum!"
Kilppari ja mammutti.
Ei ollu Donald kotona, olisin käyny erottamassa sen....
10.07.2010 - 06:20
Jaa. Jalat taas tohjona kävelystä ja muistikortti pullollaan kuvia. Tässä taas makupaloja päivän katselmuksista, joihin sisältyi Brooklyn Bridge, Wall Street, Central Park Zoo ja Rockefeller Center.
Anni räppäs kuvan Brooklyninsillalla.
Keskuspuiston eläintarhasta, matkalla kohti lumileopardeja.
Incredible, sanon minä. Auringonlaskun aikaan näkymä Rockefeller Centerin katolta.
NBC Studios ja Conanin entinen työpaja.
09.07.2010 - 04:18
Yippikaiyeeee. Ameriikkailu jatkuu ja ameriikan meininki. Kaikki on tehty överi helpoksi ja homma toimii (saatoin tätä jo aikasemminkin hehkuttaa), mutta paskapaperi on kuin kreppipaperilla yrittäis kuivata märkää pyötää. Ens kerralla otan omat mukaan. =)
Eilis iltana syömigin jälkeen kotimatkalla bongasin "Naked Cowgirlin", mulle ainakin teeveestä tuttu.
NYPD:n sivukonttori ja times square, taas.
Anni ihailee Vapauden patsasta Liberty Islandilla ja meikäläinen ikuisti sen.
Ökulaattori, tms... 07.07.2010 - 23:57
Päivän aktiviteetti - maisemien ihailu. Toiminta-alue Empire State buildingi ja vene Hudsonilla.
Maisema katolta.
Anders katolla. Ai niin ja dinerissa tuli tiukka syödessä tehtyä viereisestä pöydästä tiukka bongaus, Steve Van Zandt eli Sopraanos ukko ja Bruce "päällikkö" Springsteenin kitaristi. 03.07.2010 - 13:31
Hahhaa! Kesäloma - se alko ny! Edessä on kolme viikkoa pelkää ajattelemattomuutta työpaikkaa kohtaan ja siinä sivussa viikon verran New Yorkin katujen tutkimista sekä toisen viikon verran Miamin South Beachin hiekanjyvästen laskeskelua. Siitä reissusta tulevaisuudessa enemmän - varmaankin muhkea valokuvareportaasi N.Y.P.D:n sekä Crocketin ja Tubbsin pelipaikoilta. Tässä ennen lomia on lähinnä tullunna... noh - pelattua golffia melkolailla. Kierroksia on tullut jo revittyä ihan mukavasti ja kehitys on ainakin toistaiseksi pysysnyt jatkuvassa ylämäessä eikä mitään "tasaavia" kämmirundeja ole vielä eteen osunu. Tasotuskin on mukavasti pudonnut jatkuvasti alaspäin ja tällä hetkellä händikäppi on jo 33 kohdalla. Kiva olisi jo loppukesästä hänkkäri killuisi jo lähempänä kanhtakymppiä, mutta kattelaan sitä sitten. Nyt lomaillaan (tai no sunnuntaiaamusta on tosin Tuusulassa tiiausaika inhimillisesti klo 07:50...=)) ja reissataan ja nautitaan kesästä. Ja saatiinpa tähän vielä tiukka musta-valko-överi-bokeh-foto bunkkerityökalusta;
sand wedge...
edittiä tähän postiin vielä, kun ei viitsi ihmisiä kuormittaa uusilla... eli pokkarijeesustelua aamun kierrokselta tuusulan Krapin kentältä. Putos muuten taas tasotus 33 --> 31,5:een, sen varren hyvin tuli pitkät väylät hakattua perus p*skojen kolmosten seassa. Foto olis kiva kuva;
velipoika ja hauskat vastavalon värit.
ja taas pokkaritaidetta - munanjatke, putteri.
...noin sen olla pitäis.
HAHA, on tossa svingin kosmeettisessa puolessakin vielä hiomista aikalailla, mutta lyönnit on jo melko varmoja.
03.06.2010 - 15:15
...ja ensimmäinen kesälomaviikko. Piti siis nöyrtyä duunissa ja suostua pitämään viikko pois lomia kun viime vuonna sain ruhtinaallisesti pidellä kaikki lomat kesällä putkeen, eli kolme viikkoa odottaa vielä myöhemmin ottajaansa ja yksi tuli nyt pidettyä kuleksimasta. No mitäpä sitä lomalla? Tottakai mökkeilyä - pakkohan se on kun lämpötilat pyörii melkein helteissä ja aurinko paistaa. Mökkeilyn lisäksi työnalla on SE greencard josta jo aijemmin mainittelin ja alkuviista kävinkin ihan kurssilla ottamassa mallia kolopalloiluun. Kohta puoliin tästä taas poistun jo uudemman kerran Talman viheriöille hakemaan opastusta ja opetusta vähän pidempiin lyönteihin. MUTMUT, mitä sitä enempää höpäjään kun ei mitään hirveen ihmeellistä asiaa o - jo piiskaan kaikkia muutamalla kesämökkifotolla - kukat siistei!
kansalliskukkamme kielo!
(kansallis-?) vuokkomme "sini-"
ööö - joku valkonen floora, häröt terälehdet!
puidemme kansalliskiusa kääpä
ja kansallislajimme - SAUNA! ...ja grande finaalina kansallisurheilumme GOLF (onneks on lyöntiverkko landella!!!)
23.04.2010 - 21:07
Jees-boks. Hiljasta on taas pidelly blogiloisen rintamalla, mutta mitäpä sitä tyhjiä turisemaan - joskin kaikki täällä sivulla on enemmän tai vähemmän tyhjää turinointia. Aikamoista laskukrapulaa tässä on pidellyt ja vimosten laskujen jälkeinen kylläinen fiilis on vaihtunut jo taas haikailuun. Itseasiassa hierotaan tuossa suksitilausta rapakon taakse jo kesäksi, jotta uusia työkaluja olis taas alla ensi syksynä.Ja täytyyhän sitä vielä jossain vaiheessa laittaa täälläkin yhteen mennä talven laskujen parhaat meiningit ja kuvat - omaa terapiaa varten lähinnä... Mutta-mutta, kevät tekee kovaa vauhtia tulojaan ja aika keväisiä ja kesäisiä kelejä sekä lämpötiloja on jo pidellyt, joten täytyy vissiinkin haihatella ajatukset laskutouhuista pois kesäisemmille meininkeille. Meikäläisellä on nimittäin tulevalle lämpimälle vuodenajalle ohjelmassa ns.kesämökki-paronin rooli, kun isovanhemmiltani siirtyi mökki tykötarpeineen kinthaan alle. Ja tottakai tarkoitus onkin viettää hyvä siivu kässee suomalaisten perusharrastuksen, eli kesämökkeilyn lomassa - ja mikäs sen mukavampaa ku lämmitellä illat pitkät saunaa, grillata jokaikinen ateria päivässä (ja aamulla), loikoilla laiturilla ja simailla keskiketterää kaiken muun lomassa... Niin no, kaikki se ylläpito yms. Kävinpä siis mennä torstaina erään lakon myötävaikutuksena koituneen "vapaapäivän" kunniaksi kiikuttamassa tänne hämeen sydämeen autokuormallissen omia romuja ja tsiigamassa samalla talven damaget, joita onneksi eip ollunna mitään. Siinä sivussa ilman juomaa ja syömää innosuin jopa hikihatussa haravoimaan syskyllä taakse jääneitä lehtiä - kovaa hommaa! Otinpa taas kameran (tällä kertaa järrkkäri sellaisen) völjyyn ja varmaankin haravoimattomuudesta ja harmaudesta johtuen kuvissa on enempi syksyn taikaa kuin kevään loistoa....?
Lehtivihreäpä kaikonnut on.
Parkkiruutu, opeliksi ja mökkibaana.
Työkalut ja materiaali.
Eipä vielä hämeen korkeudella ole jäät hävinnet ei - lumet ovat tosin jonnekin jo kadonneet.
12.04.2010 - 09:16
jepsz. Nyt rohkenen jo aika varmasti väittää, että kauden 09/10 alamäjet alkaa olla jo lanattu tältä erää, tai ainakaan mitään suunnitelmia ei laskujen suhteen enää ole ja etelän mäjetkin alkavat pikku hiljaa laittamaan rinteitään kesäteloille. Tosin viikko kesälomaa olisi sijoitettu kesäkuun ekalle viikolle, jolloin mm. Elämysmatkat järkkäisivät kesäreissua Stryniin... Mutta kattotaan ny. Vimoset mäjet nykästiin mennä lauantaina Himoksella melko "ekstemporee" ja ajeltiin aamuvarhaisella täältä etelä-suomesta Jämsään sen verran ajoissa, että hissien avaamistakin saatiin tyhjällä parkkipaikalla vartoilla reilu puolisen tuntia. En aikasemmin olekaan suoraan kotiovelta ajellut himokseen laskemaan, eikä tuo reilu pari sataa kilsaa nyt ainakaan kesärajoituksilla ja kuivilla teillä huristeltuna edes tunnu kovin pahalta, matka taittuu melkolailla tasan parissa tunnissa. Kyllä aamuvirkkuilu taaskin kannatti, koska aamusella koskemattomat ja tasaiseksi ajetut mäjet kyllä tarjosivat sen 1,5 tuntia melkoisen hyvää huhtikuista kevätrinnehiihtoa ennen rinteiden mössööntymistä. Porukkaa ei tässä vaiheessa kevättä muutenkaan hirveästi mäkeen enään vaivaudu lähtemään ja tälläkin kertaa hisseissä ja rinteissä oli todella väljää. Tähän on siis hyvä lopettaa tältä erää laskemiset - oli kyllä aika magia kausi!
tästä alotetaan kesän vartoilu. 26.03.2010 - 10:34
kamat kateissa. hissit ei aukea koko päivänä kovan tuulen takia. Ihan ässä päivä. taidan lähteä ostamaan hammasharjaa ja kalsareita. kännykästä ja läppäristä loppuu iha justa akku.
Kategoriat:
Engelberg 2010
, fiilikset
25.03.2010 - 17:57
Jup, Antti eli minä siis olen täällä. Aurinko paistaa ja kylässä lämpötila on kymmenen paremmalla puolen, kelpaa siis. Yläällä näyttäisi kuitenkin kivasti olevan snögöä, muttei kyllä ole harmainta aavistustakaan että millaista. Parvekkeelta näkyvä Laub on ainakin puhkiladattu ja näyttääpä tuo vyöryneenkin pohjia myöten parista kohtaa, joten parissa tonnissa lämpötila on aikankin tehny tuhojaan... Mutta asiaan, eli siis minä olen onnellisesti kämpillä ja kylillä ja perillä. MUTTA kaikki meikäläisen kamat ovat VITTU jossain muualla ku mulla. Zürichissä pakaasilinja vaan lopetti yhtäkkiä pyörimisensä ja kuulutus kävi, että jos ei kamoja näy niin yhteyttä tiskille. Virkailija epäili että kamat on jääny helsinkiin ja tulevat ehkä iltakoneella zyyrikkiin, jolloin saisin kamat heti huomen aamulla. Jää nähtäväks. Tunnin päästä tästä postauksesta pitäisi koneen laskeutua ja TOIVOTTAVASTI puhelin soi ja lähetti lähtee matkaansa meikäläistä kohti. JOs näin ei käy niin alkaa kyrsimään urakalla. Kolmesta laskupäivästä on vaikee tingata, vaikkakin saan ilmeisesti vuokrata KAIKKI kamat tyyliin pitkiä kalsareita lukuunottamatta paikan päältä FINNAIRIN laskuun. Jotenkin tuntuu epäilyttävältä, kun virkailija selitteli, että kone on ollut niin täynnä että osa tavaroista on siitä syystä jäänyt Helsinkiin, koska lennettiin AB-320:llä jossa oli vaikka kuinka hajapaikkoja vapaana ja kuitenkin suurinpiirtein tiskillä laskin, että noin parilta kymmeneltä hengeltä jäi kokonaan kamat saamatta... Olis nyt ees tullu perille vaikka rinkka ja laskuvaatteet... loput on helppo vuokraa. Laittaisinpa teille, hyvät lukijat, parit valokuvat parvekkeemme upeista näkymistä ja Laubin vyöryjäljistä, mutta kamerani usb-johto on kätevästi toivottavasti matkalla juuri nyt kohti Zürichiä. Joten tyytykäämme Timmo Nikun viimeisimmän omakustanne Tellukirjan kansikuvaan. Olen tässä aurinkoisella parvekkeella huuhtonut kauppareissun lomassa matkatavarapaniikkia pois mielestäni parilla oluella ja muutamalla kymmenellä sivulla telemarkin ja kunkkukäännöksen sanomaa. Kirjasta ei vielä sen enempää, kuin että mielenkiintoista tekniikkapähkinää on tarjolla ja halukkaat kyykky-gebardit voivat tilata tämän harvinaisen tekeleen vaikkapa tuolta: Telemark.fi
Lopuksi vielä haluaisin lähettää terveisiä kansalliselle lentoyhtiöllemme, KIITOS V****STI FINNAIR, for nothing! |
Kirjoittaja
Vuodatuksen aikakausi taitaa olla meikäisen juttujen osalta tässä?! Joten Sukset Jalassa elely jatkuu tästä lähtien Bloggerissa ja tarkemmin ilmaistuna tuolla:
nähkäämme siellä! Arkisto
2011 2010 2009 2008 2007 |
||||||||||||||||||||||||||||||||