Ajatukset jo kovasti harhailevat tulevan talven suunnitelmissa... Kovasti olisi halua ja tarvetta päästä jälleen edes vähäksi aikaa vuorille lakemaan mäkeä ja nyt onkin edessä puljaaminen jälleen, että kenen kanssa, milloin ja minne? Jonnekkin näiden kuvien tapaisiin mestoihin olis kiva taas päästä, kuvat siis viime maaliskuulta Verbieristä;

Reissu kokonaisuudessaan pähkinänkuorissa sekä muutama sana jo kaikille tutusta Verbieristä...

Tosiaan, meikäläinen sattui mukaan TTHP:n järkkäämälle reissulle Verbieriin laskukaverini Villen kautta, alpeille kun oli pakko tänä talvena päästä ja TTHP:n sekalaisesta ryhmästä löytyi vielä viime tippaan tilaa meikäläisellekin. Laskupäiviä hissilipun myötä olisi kertynyt 8 kipaletta, mutta viimeisen illan afterit verottivat jo vanhaa miestä sen verran, ettei muutaman tunnin pyrähdykselle enää lähtöpäivänä mies jaksanut lähteä. Meidän kämpän kuopukset kävivät kyllä tempasemassa vielä kuulemani mukaan hyvät siivut Mofon bäkillä Super Bowlin muodossa - itse en pikku kohmeloissa sitä kiipeämistä bowlille olisi jaksanut... =) eli hyvä näin.

Väsynyt ja vanha matkaaja. Kuva Ville E.

Olen tosiaan aikaisemmin Verttilässä käynyt vuonna 2002, jolloi kysessä oli legendaarinen bussimatka-konsepti Elämysmatkojen kautta. Muuta legendaarista reissulla ei tosin ollut kuin pitkälle yli 30 tuntinen dösässä jäpittäminen ja itse bussissa uusiin tuttavuuksiin tutustuminen. Tällä kertaa reissaamista oli hieman pehmennetty lentokone-bussi yhdistelmäksi, joka sekään ei ihan ykkösluokan matkustamista ole, mutta kyllä sen myös hinnassa näki. Aikataulutus tällä lento-dösällä oli mielenkiintoinen, koska mennessä ja tullessa n.650km matkaa varten keski-euroopassa oli varattu suuntaansa n.12h... Dippadai sanon minä. Okei, myönnetään sen verran, että vaikkakin aikataulut sekä saapumis ja lähtemis ajankohdat kohteeseen eli Verttilään olivat kohtuu järjettömät, niin matkat kuitenkin luonnistuivat ilman sen suurempia hampaidenkiristyksiä - otetaan lunkisti ja silleen!

Dösässä oli kaiken lisäksi kohtuu vilakka.

Ilmojen puolesta meillä oli omien havaintojen mukaan sekä kausilaisten juttujen perusteella aikamoinen munkki. Lunta oli tullut roppakaupalla juuri kun saavuimme ja lissee snögeliä pukkasi edelleen pitkin viikkoa auringon paisteen rytmittäessä päivärytmiä hienosti siellä täällä.

Bussista ulos, sportcenteriin vaihtamaan kamat ja mäkeen... 1h yöunta

Kuraa sen sijaan reissussa tarjoili meidän neljän hegen porukalle siunaantunut kämppä. Muiden bunkatessa 60-80 neliöisissä huoneistoissa, joista löytyi mm. astianpesukoneet yms. mukavuudet ja parvekkeet hyvillä näkymillä, meidät sijoitettiin paikallisen supermarketin kellarikerrokseen n.24 neliön murjuun, jossa paska haisi ja muutoinkin elo oli aikamoista kärsimystä - onneksi huumorilla selviää monesta pahasta! Luonteen päälle tottakai samaan aikaan kävi se fakta, että osalla meidän maksamastamme matkan hinnasta kustannettiin luonnollisesti samalla muiden hulppeampia asumuksia. Reissun aikana yritimme TTHP:n puheenjohtajan välityksellä (kiitokset Juhalle efortista) saada Elämysmatkoilta jonkinsortin vastausta protestillemme paskaa kämppään kohtaan, mutta mm. EM:n kaliffi Mr.X oli asiakkaiden kanssa hiihtelemässä, joten meidän "ei asiakkaiden" asioiden kohtaaminen ei näköjään hirveästi vaakakupissa painanut.

Sivuhuomautuksen tuleville Elämysmatkojen asiakkaille; Arcades 006 -huoneisto on n. 10 neliötä pienempi kuin esitteessä kerrotaan, Karu - jolla kämppään kuvataan infoissa tarkoittaa suomeksi huonokuntoista ja epäsiistiä. Jos siis olet lähdössä lomalle, etkä pummiksi - älä missään nimessä tähän kämpään lähde!!!!! Kaksi henkeä tässä murjussa mahtuu kyllä viikon päivät elelemään, mutta sietokykyä se kuitenkin vaatii.  

Se negatiivisista asioista - reklamaatiota tässä kovalla kädellä rustataan ja toivotaan, että Elämysmatkat haluavat vielä meikäläisenkin tulevaisuudessa asiakkaakseen?! Laskupäivät tosiaan vapaalaskun ihmemaassa olivat juurikin niin hienoja kuin villeimmissä unelmissaan tällainen eteläsuomen hidas osaa vain kuvitella. Oikeasti puuteria laskettiin joka päivä! Lumisateisina päivinä suunnistimme metsähiihdon luvattuun ryteikköön eli Brusooniin, joka itsessään sijaitsee Verbierin kylää vastapäätä Le Chablen laakson toisella puolen. Brusoon tarjosi meille herkkujaan mm. koskemattomilla metsälaskuille, pehmeillä "ameriikan" puutereilla sekä leppiosan viettävillä ja vauhdikkailla harjannelinjan alapuolisilla laskuilla - Kys. laskut ovat erinomaisia juurikin "ei niin kokeneille" vuorillaliikkujille kuten minä olen. Brusoonissa vietimme kolme lumista päivää reissun aikana.

Meikäläinen amerikan lumessa. Kuva Ville E.

Panu alppivehkeillä metässä.

Muina päivinä laskimme "Verttilän omissa mäissä". Ekana päivänä jolloin saavuimme pelipaikoille, kävimme ottamassa vähän tuntumaa ja surrasimme siellä täällä. Neljäntenä päivän muistaakseni suunnitelmamme oli lähteä valloittamaan yksi tutuista offeista eli Stairway, mutta lunta pukkasi sen verran rajusti, ettei ylös vieviä hissejä avattu ennen iltapäivää, joten turvauduimme lojottamaan rinnekarttoihin merkattuja "ohveja" ja Jumbon avauduttua piirtelimme huonossa näkyvyydessä ja lantioon saakka ulottuvassa putikassa merkatuilla rinteillä omia jälkiämme samalla kun ylempää kuului pistöörien dynamiitin pauke - aika uskomaton päivä tuokin oli!

Jukka L. pyssyttää rinneputikkaa Jumbon alapuolella.

Loppuviikosta kun aurinko suostui porottamaan koko päivien ajan, läksimme torstaina vihdoin seuraamaan urhoollista lumilautailijaa, joka avasi rappuset Stairwaylle. Emme olleet ihan ensimmäisten joukossa, jotka pääsivät korkkaamaan tuoreen hangen, mutta kyllä me omat jälkemme tuoreeseen hötöön saimme vielä piirtää. Stairway on mukavalla profiililla varustettu offi, jossa vauhtia voi ja uskaltaa ottaa ihan mukavasti. Kuopukset kävivät jälleen vetäsemässä vielä toisen rundin portaikkoa meidän väsyneiden pappojen suunnatessa jo oluttuopposen ja terassin suuntaan...

Jonotusta ja ladun avausta. Kuva Jukka R.

Puuskutus rappusissa. Kuva Jukka R.

Ville kyykkää stairwaylla.

Jukka R. Stairwaylla. Kuva vissiin Ville E. tai mä?!

Perjantaiksi olimme saaneet Haapalan Pekan näyttämään meille vihdoin Mont Fortin takamaaston saloja. Niille, jotka eivät tiedä mistä puhun - Mont Fort on Verbierin hiihtoalueen korkein huippu 3330m, jonka takapuolelle lähtee lukuisia kuruja ja offareita, jotka kaikki päätyvät alempana sijaitsevalle patojärvelle ja sitä kautta takaisin hisseille Nendazin kyläpahaseen. Itse en ollut aikaisemmin päässyt vetäsemään Mofon Bäkkäriä, joten nyt meillä oli mahtava mahdollisuus päästä laskemaan hieman muuta kuin ns. perusreittejä, koska Pekka suostui meitä kuljettelemaan hieman hissummille paikoille. Reitin varrelle osui paikoittain jyrkkiäkin mestoja, jollaisista en aikasemmin tellut jalassa ole kulkenut sekä aakeitalaakeita traverseja vuorten ympäröimänä, hienoja laskuja joista olen vain aikaisemmin nimet kuullut, kuten "Petite Phantom" sekä "Backbinding" ja lisää traversea vuorten lomassa patojärven tuntumassa vyöryherkkää Icaros seinää vastapäätä. Koko päivän auringon lämmittäessä reissu tuntui yhdeltä hienoimmista päivistä, joita olen eläissäni sukset jalassa viettänyt. Ja kuten tuolla aikaisemmassa postauksessa kerroinkin, reissun varrelle osui muutakin mielenkiintoista ja uutta koettavaa... ks. itse.

Siellä ne jermut valuttelee. Kuva Ville E.

Meikäläinen lopettelee jotakin lojotusta bäkkärillä. Kuva Ville E.

Ville Phantomissa.

Pekka Bindigillä.

Vispilä työntouhussa. Kuva Ville E.

Jengi terdellä. Kuva Jukka R.

Lähes jokaisen laskupäivän päätimme Pub Mont Fortin häppärin parissa litkien halpaa Callea ja mehustellen päivän laskuja... Itseäkin oikein nauratti, kun jokaisen päivän jälkeen tuntui, että "tänään on jätkät laskettu toistaiseksi hienoimmat mäet ikinä"... Absurdia oli myös kattella kun Mofon terassilla viihtyivät myös hiihtolehdissä ja -leffoissa vilkkuvia laskumiehiä ja -naisia, joita normisti ihailee kotisohvalla heidän tekemisiään fiilistellen. Ehkä eniten puskista oli tilanne kun Arttu M. tallasi kylillä vastaan ja morjensti, että "moro Antti, en tiennytkään että olet täällä" - meikäläiselle se ainakin oli kunnia!

Pakko vielä laittaa tänne pari kuvaa...

Aik hyvä kuva pokkarilla otetuksi! Reissukaveri Jukka R. lähetti tämän, mie lasken ja Pekka H. kuvaa. Itse tätä sen verran rukasin, että fiksasin pikkasen sävyjä ja vetäsin musta-valkoseksi.

Jostain syystä tämä ottamani kuva Tortinista miellyttää ainakin omaa silmää... tuo värivirhe yläosassa on täysin autenttinen vastavalosta johtuen.

Ville E. nappasi tämän viime maanantaina kun vartoiltiin Jumbon aukenemista - tulee heti kiva fiilinki kun tätä kattoo.

Ville revittelee brusoonin harjanteen alapuolella.

Pahoitteluni kaikille, notta viime perjantain edesottamuksista ei ole tullu päiviteltyä aikaisemmin tänne mitään, mutta eikös se ole parempi myöhään kun ei milloinkaan?

Viimeisen mäkipäivän kunniaksi päätettiin suunnata kohti maailmankuulua Mont Fortin takamaastoa. Omalla köörillä emme ajatelleet sinne suinkaan lähteä tutkimaan uusia maisemia, vaan Haapalan Pekka, joka on viihtynyt jo verttilässä hieman pidempään lupasi lähteä näyttäämään mofon bäkkäriä meikäläisille.

Reitti bäkkärillä oli aikalailla seuraava; Hissitasanteen alapuolelta startattii luisutellen kohti suoraan pois päin asemalta, pudottauduttiin (nimeä en tiedä) jyrkähköstä "reikelistä alas yksi kerrallaan kohti väljempiä tontteja ja "Petite Phantomia", Phantomilta pienen ihmettelyn jälkeen sivakoitiin jonnin matkaa hikihatussa tasamaata seuravalle laskulle, ja laskimme mukavan haastavan "Back Bindingin", josta lojoteltiin / hiihdeltiin perus traversea (vihaan tota sanaa?) pitkin padolle ja sieltä "rallireittiä" pitkin takaisin ihmisten ilmoille... Aikaa menikin tässä retkessä bout nelisen tuntia, mutta kivaa ja todella mielenpainuvaa oli. Matkassa törmättiin myös muihin suomalaisiin sekä henk.koht. osuin keskelle helikopteri pelastusoperaatiota jeesailemaan luokkaantunutta uhria sekä pelastajia... JÄÄTÄVÄÄ ja IKIMUISTOISTA (jos näin nyt voi kys.tapauksesta sanoa...)

Ville haastaa Petite Phantomia.

Meikäläinen tuoreilla jaloilla pelastusoperaation jälkeen - ihan kiva palkinto! kuva: Ville

Kopteri nostaa uhria tapahtumapaikalta - meikäläinen, Panu ja urhin mies tuossa alamäessä ihmetellään. Kuva: Ville

Hiihtelyä.

Pekka kurvaa Back Bindingilla.

Meikämando tekee Bindigilla omia jälkiä, kuva: Ville

Ville Bindingin yläosalla.

Pekka hymistelee Phantomin kondista.

Sellaista kivaa Mofon takamaastoissa - olen edelleen todella kiitollinen Pekalle, että hän lähti näyttämään meille hieman paikkoja, eikä meidän tarvinnut lähteä omin nokkinemme katsastamaan ns. yleisempiä peruskuruja. Mofon reissusta jäi käteen hyvä mieli, pari kuumottavaakin paikkaa ja ennenkaikkea kokemus sekä pehmeitä käännöksiä.

Kopterilla pelastettu henkilökin selvisi kaikesta kokemastaan kuulemani mukaan suhteellisen pienillä vammoilla ja vakuutuksetkin olivat käsittääkseni kunnossa - tervehtymistä ja onnea seuraavalle keikalle heille!

Pistän jossain vaiheessa vielä tänne enemmän fotoja ja fiiliksiä koko reissusta, kunhan kaiken matskun saa sulateltua ja käsiteltyä julkaisukuntoon. BTW, osui ihan kiva talvi ja viikkoajankohta tuolle meidän verbierin reissulle: Maikkarin uutisissa

Yllätys yllätys, tänään oli jälleen huikea päivä. Aamu tosin valkeni aika pilvisenä, muttei sinkissä, joten lähdettiin suuntaamaan taas kohti Verbierin omia mäkiä. Keli kuitenkin aukesi ja arska-parska möllötti kiitettävällä intensiteetillä taivaalta suurimman osan päivästä loppujen lopuksi. Alkuperäinen suunnitelmamme tälle päivää oli kavuta Stairway to Heavenille ja naatiskella vähän putikkaa, mutta Jumbon yläasemalla hokasimme, ettei kukaan ollut vielä kavunnut harjanteelle josta kys. offille piässee.... Onneksemme joku urho lähti hetsilleen avaamaan portaikkoa - ja myöhän iskimme kärppinä perään avaamaan omia uriamme hankeen. Kyllähän sitä muuallakin tänään tuli sivakoitua, mutta melkein koskematon Staiway vei todellisesti voiton toistaiseksi kaikista tämän reissun laskuista.... HUOM! toistaiseksi, huomenna lähdetään aamusta tuuppaamaan kohti Mofon toppia ja sen kuulua bäkkäriä.

Kehvana puuskuttaa Staiwaylla. Taustalla Mont Fort.

Ville kokeilee kuinka pehmyttä se on - ja onhan se.

Meikäläinenkin haastaa keskipakoisvoimaa.

Signeerauksia.

Perus maisemasettiä Mont Fortin huipulta.

Siis lumen paskaa on joka paikassa ja paljon! Tänään vietettiin taas päivä Brusoonissa kun aamu valkeni hemmetinmoisessa lumisateessa ja sinkki oli joka puolella. Laskettiin lähinnä mettää ja Amerikkaa. Harmi tänään sinänsä, että joka jätkältä loppuivat paukut heti iltapäivästä, juuri kun aurinko rupesi porottamaan jatkuvalla syötöllä pilvien takaa. Eipä siinä, kyllä me aurinkoa saatiin siellä täällä, mutta parempi laittaa releet narikkaan väsyneenä ennen kuin teloo itteensä... Tuli tänään otettua kyllä itekkin voimien loputtua kunnon "panderollit" metsän siimeksessä, ei kylläkään sattunut mihinkään.

Ameriikassa on mukavaa! Ja parta on kiva kun siihen tarttuu lumi.

Ville upottaa välistä metikön siimeksessä.

Lumi tullooo väliin syliin asti - kyllähän mä sitä syleilen, jopa mielelläni.

Ehheh, jopa pannuttelu on näillä keleillä kivaa.

JIIIIHAAAAAA! - huuta suomalainen uppohangessa.

Le Chablen dösää vartoillaan - pikku virne naamalla tottakai... khyllä ne pandat viellä saadaan.

Brusonin alahissiasema & dösäri.

On tää Sveitsi muuten ihmemaa... Tänään bongattiin tuossa kylillä Rolls-Royce taksi?! Perus mittari... Huomiseks on luvattu vissiin kohtuu jaffakeliä, eli huomenna vaihteeksi taas isompiin mäkiin!

Ei kyllä tämän päivän jälkeen voi muuta sanoa kun, että aijai kun ol' hyvää hiihtoa! Tempastiin tänään jälleen aamusta kohti Brusoonia kun tuota lumen-paskaa on taivaalta tuupannut reilummin ja tuuppaa edelleen. Pari jantteria meidän porukasta olivat sen verran innoissaan, notta lähtivät ennen kukonlaulun aikaa laskemaan Verbierin kylästä kohti Le Chablea, ja ekaa Brusoonin bussia - olivat jätkät kyllä ehtineet juuri ja juuri bussiin, mutta kylästä lasku oli kuulemma ensimmäinen ja viimeinen. Me varttuneemmat vedettiin huilia vähän pidemmälle ja ehdittiin ihan hyvin vielä apajille, vaikkei ensimmäisinä mäkiä avaamaan päästykään... Kattelitiin siinä hissistä, että on muuten pojiilla ollu aika heikolti kylään laskussa lunta alla paikoitellen.

Sen verran laskukeleistä kertoo myös se, että metikössä telmivät myös lukuisat vapaalaskun nimimiehet ja valokuvaajatkin... Huomenna taas aamusta Rusooniin, sen verran tota lunta tuolla pihalla edelleen pukkaa.

Vähän pomppua mettässä.

Vähän vauhtia aakeella-laakeella.

Villekin kokeile Brusoonin taikamettän parhaita puolia.

Tänään on sadellu koko päivän lunta ja sataa edellee, oikeastaan ihan mukavasti....

Villen nappaama kuva meikäläisestä Jumbon alapuolelta:

Läpi vaikka harmaan kiven... nyrkki edellä =)

Jätkät matkalla kohti Attelasta.

HEHHEEEE, puuteriparta!

Bruson-päivä. Kivaa ja pehmeetä oli, kuten kuvista voip päätellä. Koskemattomia pätkiä löytyi vielä sieltä täältä vaikka sateesta onkin pari päivää. 

 Miekäläiselle osu ihan mukaviakin käännöksiä. Ville kuvaa.

Ryhmärämä vartoilee Brusonin dösää.

Maisemaa.

Afteri kebulla.

Tekee niin GUTAA!

Ville itseasiassa.

Joo-o, eka päivä on takana.... En nyt jaksa sen enempiä kirjoitella, mutta kivaa on! Paitsi majoituksen suhteen. Meikäläisen mielestä on aikalailla HAISTAVITTU-touhua vetää arpapelillä meidän neljän hengen äijäporukalle Migroksen kellarikerroksesta 35neliöinen "huone" majoitukseksi, kun samaan aikaan saman hinnan matkasta maksaneet bunkkailee kolme kertaa isommissa kämpissä, joista löytyy lähes kaikki mukavuudet. En tiedä kumpi tässä nyt säveltää - Elämysmatkat vaiko TTHP?

Tämä majoitus kuvio ei nyt kuitenkaan pilaa lomaa, joten eletään sen kanssa - ainakin toistaiseksi.... Pari kuvaa vielä tältä päivältä, huomenna koitetaan saada vähän laskemistakin "filmille"

Kämppä... kuvasta puuttuu vaan vessa.

Linjurissa on tunnelmaa - Frankfurtin kohdilla

Tortinissa patongitauolla.

Peukku.

Ventta.

Ville ja ventta.